Maailmanlaajuinen osaamisen hallinta Ura

Onko aika ajanut ohi johtamistyyleistä?

7.5.2024

Kirjoittaneet Cyndi Sax, varatoimitusjohtaja, kehitysratkaisut, ja Sally Tanski, johtava konsultti.

Transformatiivinen johtaja. Visionäärinen johtaja. Palveleva johtaja. Nämä ovat vain muutama tunnetuista johtamistyyleistä, joita on olemassa. Todellisuudessa ei ole johtamistyyliä joka sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen, ja siksi johtajien luokittelu vain yhden tietyn tyylin mukaan on menneen talven lumia. Ollaksesi tehokas johtaja nykymaailmassa on räätälöitävä lähestymistapa henkilön, tilanteen tai tiimin tarpeiden mukaan. Johtamisen ketteryyden avulla voit parhaiten priorisoida työntekijöitäsi ja heidän hyvinvointiaan samalla, kun saavutat konkreettisia liiketoimintatavoitteita.

Tehokkaiden ja menestyvien johtajien piirteet

Tutkimus vahvistaa sen, minkä tiedämme intuitiivisesti: johtajilla on huomattava vaikutus sekä liiketoiminnan tuloksiin että siihen, miten työntekijät kokevat työilmapiirin. Menestyvät johtajat tunnistavat organisaationsa jatkuvat – ja toisinaan keskenään kilpailevat – vaatimukset ja hallitsevat ne taitavasti. Heidän taitonsa piilee heidän kyvyssään kohdata työpaikan mahdolliset jännitteet etupainotteisesti ja onnistuneesti tasapainotella useiden eri prioriteettien ristivedossa.

Eräs asiakkaamme kuvasi hiljattain johtamisen taitoa niin, että se on sekä “laivan ohjaamista että muiden innostamista purjehtimaan kohti yhteistä päämäärää”. Tehokkaiden johtajien on oltava tiedostavia ja huolehdittava ihmisistä ja heidän hyvinvoinnistaan, samalla varmistaen tuloksellisuuden vaativassa ympäristössä. Avain johtajana menestymiseen on yhtäaikainen markkinan skannaaminen uusien mahdollisuuksien ja toimintamallien tunnistamiseksi, jotta organisaatiota ja sen kilpailuasemaa voidaan vahvistaa ja kehittää, unohtamatta kuitenkaan nykyhetken työrutiinien pyörittämistä ja suorituskyvyn ylläpitämistä.

Miten menestyä johtajana?

Menestyvien johtajien on ymmärrettävä omat vahvuutensa – ne johtamisvastuut, jotka tulevat heille helposti ja luonnostaan – ja myös se, missä he ovat heikoilla – ne asiat, joihin heidän on kiinnitettävä huomiota ja joita heidän on tietoisesti kehitettävä. Jos tuntuu siltä, että johtajilta vaaditaan enemmän kuin koskaan ennen, olet oikeassa. Nykyisen työelämän vaatimuksista huolimatta, johtajat voivat saavuttaa ja saavuttavat suurta menestystä kilpailevista prioriteeteista huolimatta. Tässä kappaleessa on listattuna kuusi tapaa, joilla suosittelemme kehittämään johtamistasi niin, että siitä on hyötyä sekä sinulle että tiimillesi:

  1. Tunne itsesi. Johtajien on tunnettava itsensä, jotta he pystyvät joustamaan ja sopeutumaan nopeasti muuttuviin olosuhteisiin. Ymmärrys omasta johtamisidentiteetistäsi, kuten siitä, kuka olet, mitä edustat ja mikä sinua motivoi, on perusta kyvyllesi tunnistaa ja kehittää taitoja, joita tarvitset luottamuksen rakentamiseen tiimisi ja kollegoidesi kanssa.
  2. Ole tunneälykäs. Johtajan tunneäly on todistetusti keskeinen menestyksen osatekijä. Olemalla tietoinen tunteistasi ja hallitsemalla asenteitasi voit tietoisesti valita käyttäytymismalleja, jotka mahdollistavat henkilökohtaisen tehokkuutesi ja parantavat ihmissuhteidesi laatua.
  3. Hyväksy uteliaisuus ja aitous. Sen sijaan, että ajattelet, että sinulla on oltava kaikki vastaukset, opettele myöntämään, kun sinulla ei ole vastauksia, ja esittämään kysymyksiä. Avoimuus, halu hyväksyä se, mitä et tiedä, halu löytää innovatiivisia ratkaisuja ja avoimuus muiden ideoille, antavat sinulle valmiudet vastata aidosti ja ketterästi.
  4. Selitä ‘miksi’. Johtajat, joita pidetään visionäärisinä ja taitavina, ovat niitä, jotka kytkevät työnsä tarkoitukseen. Taustatietojen antaminen ja se, miten työntekijöiden työllä on vaikutusta suurempaan kokonaisuuteen, on avainasemassa, kun halutaan motivoida muita ja osoittaa, että ihmiset ovat osa jotakin suurempaa kuin mitä yksittäinen työntekijä voi yksin saavuttaa.
  5. Aseta selkeät, saavutettavissa olevat tavoitteet. Ihmisten ohjaaminen oikeaan suuntaan, heidän vastuuttamisensa ja palautteen antaminen lisäävät yhteistä menestystä. Kaikkia ongelmia tai tuloksia ei voi saavuttaa yksin, mutta asettamalla realistiset tavoitteet tiiminä on mahdollista saavuttaa paljon enemmän.
  6. Ole luotettava. Kykysi olla alati läsnä ja osoittaa empatiaa, johdonmukaisuutta ja myötätuntoa osoittaa sitoutumisesi sekä ihmisiin että liiketoiminnan tuloksiin.

Onnistunut johtaminen on tasapainoilua

Dynaamiset, nopeatempoiset markkinat, haastavat talousjärjestelmät, tasaisemmat rakenteet ja pyrkimys tehokkuuteen lisäävät johtajien kriittisen ajattelun ja fokuksen tarvetta. Johtajien on nyt enemmän kuin koskaan kyettävä johtamaan sekä “parvekkeelta” että “tanssilattialta”, kuten Heifetz, Linsky ja Grashow kuvaavat kirjassaan The Practice of Adaptive Leadership. Heidän on pystyttävä liikkumaan saumattomasti näiden eri näkökulmien – ja johtamistyylien – välillä ja tuotava lisäarvoa kummallekin.

Ei kuitenkaan pidä unohtaa, että johtajat ovat ihmisiä – he tekevät virheitä. Juuri tämä epätäydellisyys tarjoaa täydellisen ympäristön jatkuvalle oppimiselle. Hyväksymällä omat virheensä johtajat luovat terveen pohjan itsereflektiolle ja kehitykselle.

InView-johtamisen viitekehyksemme, joka perustuu Talogyn omaan tutkimukseen, kokoaa nämä suositukset yhteen ja korostaa kuutta menestyksekkään johtamisen ominaisuutta. Viitekehys voi toimia eräänlaisena kompassina, joka auttaa johtajia löytämään optimaalisen tasapainon, jossa keskitytään ihmisiin, muutokseen, vakauteen ja tuloksiin.

talogy inview framework diagram in finnish

Johtamistyylien aika on ohi

Johtajien on tärkeää, että he eivät jätä huomiotta tai torju ulkoisia haasteita ja häiriöitä, joita he ja heidän tiiminsä kohtaavat, vaan kehittävät sisäistä voimaa ja joustavuutta, jotta he voivat sinnikkäästi johtaa itseään, tiimiään ja organisaatiotaan haasteiden läpi. Useimmissa, ellei kaikissa tapauksissa, työntekijät arvostavat aitoutta täydellisyyden sijaan, ja sen saavuttaminen tarkoittaa, että on siirryttävä pois perinteisistä johtamistyylin määritelmistä ja kehitettävä tasapainoinen johtamislähestymistapa.

Kun tunnet itsesi, tiedät selvästi, kuka olet ja mitä edustat, ja hallitset nykypäivän työelämän monimutkaisuuden ja usein kilpailevat prioriteetit, voit johtaa organisaatiotasi taitavasti tulevaisuuteen. Totuus on, että kyse ei ole niinkään oman johtamistyylisi löytämisestä vaan lähestymistapasi mukauttamisesta, jotta voit olla tehokkain johtaja ja saada tiimisi parhaat puolet esiin.

Modernin johtamisen yhdeksän keskeistä elementtiä

Nykypäivän organisaatioiden menestyksekkään johtamisen vaatimukset eroavat merkittävästi aikaisemmasta. Modernien johtajien valinta- ja kehittämisprosessit voivat olla tehokkaita vain, jos arvioidut asenteet, osaamiset ja käyttäytyminen vastaavat tämän päivän monimutkaisen maailman vaatimuksia. 

Vinkkilistamme auttaa sinua varmistamaan, että johtamisen valinta- ja kehittämisprosessinne tukevat koko organisaation valmistautumista tulevaisuuteen, sekä tunnistamaan, mitkä osa-alueet (tulevien) johtajien on hallittava menestyäkseen.  

Lataa nyt
Decoration
Share